Perse edellä puuhun

Kello vähän yli neljä ja hörpin kahvia, valmistautumassa aamun juoksulenkkiin. Kuitenkin ajatukset ovat saaneet sanallisen muodon unien aikaan, joten niitä tässä taas 😊 Meidän pakollinen tarve on koittaa pitää kaikkia nyörejä käsissämme. Haluamme pitää kaiken, ottamatta vastuuta kuitenkaan mistään. Sehän olisi ideaalinen tilanne? Miksi? Mitä me haluamme saavuttaa tällä? Olisihan se pirun mukavaa kun olisi kaikkea ja ei mitään vastuuta, sitten vielä pirun hauskaakin samalla. Mutta entä nämä nyörien päässä olevat asiat? Olkoot ne mitä tahansa. Joillekkin oman ego, kaverit, puolisot, vapaus tai vaikka ilo. Kun meillä on nyörit käsissämme ja hallitsemme näitä kaikkia, niin joku kärsii. Niin hyvin kun me osaamme toisille kertoa että tämä minun juttu on nyt oikea, väistämättä tulee tilanne eteen kun kaikki pyristelee irti naruista. Ja syntyy kaaos. "Ravistele johtavaa hallintoa ja kaaos on valmis" Mutta se on myös reilua kaikille. Kun ihminen hädissään kokeilee saada

Pakkaspäivien saapuessa onkin hyvä hetki seurata kahvipöytäkeskusteluja, jossa suomalainen negatiivisuus nostaa päätään. Ja paras mahdollinen smalltalk. "Vittu kun on niin kylmä että vituttaa" Kuuluu henkilön suusta joka valitti kesällä hellettä, syksyllä pimeyttä ja joulun aikaan lumisadetta. Vaikka suuri osa ihmisistä napisevat innoissaan, asiasta kuin asiasta, oma päätökseni on olla iloinen ja tyytyväinen. Joskus nuorena olin työharjoittelussa paikallisessa hirsityön entisöimiskohteessa. No sellanen tosi nätti paikka keskellä niemen kärkeä ja kuuma kesäpäivä. Siinä talon vanha isäntä tuli kasaamaan kaatunutta halkopinoa. Tuumasi vaan että 7. Kerta kun tänä vuonna tämä pino on kaatunut. Siihen nelikymppinen työkaveri tuumasi heti että hän olisi kyllä nakellut halot mehtään jo jossain vaiheessa. Tämä lähemmäs 90 vuotias ukkeli vaan tuumasi rauhallisella äänellä: helpolla on elämä sinut päästänyt jos yksi halkopino on iso ongelma. Siitä hetkestä asti olen päättän

Yksi maailman kirjoittamattomia lakia on: "Mikä tahansa on tilanne, ongelmien määrä pysyy aina vakiona." Kun selaamme somea ja tarkkailemme toisten elämää, tekemisiä, saavutuksia ja määränpäitä, aina välillä siinä röhvistelyasennossa makaava ihminen tuntee piston sydämessään, että MIKSI VITTU MINÄ EN OO TUOLLAINEN! Meidän mielellä on pakonomainen tarve saattaa meidät kaikista levollisimpaan muotoon. Se on vaan luonnonlaki. Mutta yhteiskunta ja nykypäivän ihanteet eivät salli moista. Tuhat kertaa olen kuullut itsestäni ja siskostani sen lauseen, että miten helvetissä te jaksatte tehdä kaikkea? Jokin ihme mielikuva ihmisillä on syntynyt että se on jokin lahja että jaksaa tehdä juttuja. Miksi? Kokeilen nyt selvittää hieman tätä teille. Ensinnäkin. Pitää olla määränpää. Ja seuraavaksi halu päästä siihen määränpäähän. Tässä vaiheessa sitten itsekkin olen monesti paiskannut hanskat tiskiin kun kaikki kuulostaa mahdottomalta. Mutta määränpää ilman suunnitelmaa on pelk

Mieli on meidän vahvin aseemme. Mutta mihin sen aseen piippu osoittaa? Harmikseen voin todeta tämä piippu osoittaa hyvin monesti omaan päähämme. Ja emme edes huomaa sitä. Kun täällä voi olla ystävällinen tai töykeä, niin monesti me sotkemme ystävällisyyden nöyristelyyn. Se hetki kun kaverin kanssa päätätte yhteisistä asioista ja myötäilet jokaisessa asiassa, huomaat että elätkin yhtäkkiä muiden elämää. Miksi? Me osaamme opettaa vauvalle EI sanan hyvin mutta aikuis iällä tämä pitää opettaa uudelleen itselle? Onko tämä jotain riitojen välttelemistä? Riidat loppuu puhumalla tai toisen hiljenemisellä. Kaikilla on täällä oikeus tehdä tai olla tekemättä asioita, joutuen siitä pitämään tilinteon hetkeä kenellekkään. Toki esimerkiksi säännöt vaikkapa parisuhteessa tai kaveruudessa luovat tiettyjä rajoituksia. Mutta perusasia säilyy samana. Kun myötäilemme asioita tarpeeksi pitkään, se pienen pieni ääni josta olen monesti puhunut. Voimistuu vaan päivä päivältä. Koska oma mieli ei hal

Jossain vaiheessa elämää tulee jokaiselle eteen se hetki, kun joutuu oikeasti pohtimaan suuntaa elämälle. Harmikseen todettakoot että maailma on täynnä ihmisiä jotka tähän kysymykseen törmätessä jäävät ristituleen noin tuhannen ohjeitten antajan toimesta. Sitten lattialla nurkassa ollaan, kyynel silmässä ja polvia rintakehään rutistaen, ohjeitten leijuessa joka puolella. Mikään ei tunnu sinulta? Mutta nämähän on oikeita kun muut sanoo? Ne pienet haaveet joita ihminen on pitänyt koko elämänsä kätköissä, ihan vaan sen takia että muiden tuputtamat haaveet on olleet "normaaleja". Kenelle me tätä elämää eletään? Outoa olisi tilanne että menet vaatekauppaan ja ostat itsellesi ihanat housut. Mutta kumppanisi kokoa? Ehket se teini-iässä murrettu ihminen olettaa olevansa huonompi kuin muut ja hakee näin hyväksyntää? Somekanavien muiden täydellinen elämä näyttää kyllä täydelliseltä. Mutta onko se sitä? He taitavat kertoa yhden sivun koko tarinasta? Ehket tällainen ihminen näke

Edellisen tekstin innoittamana kaivelinkin arkistojen kätköistä vanhan tekstin joka sopis vähän jatkoksi edelliseen... Noh, liekkö tuolla niin väliä, kun filosofinen minäni ei istu tiibetin vuoriston korkeimmalla kohdalla, ei lentele kotkat ympärillä ja aasialaisen hehkeän auringonnousun sijasta istunkin volvo l90e pyöräkuormaajassa, on lauantai yö ja tukkikentän valo paistaa silmiin, auringonnousun sijaan. Mutta uuden kohtaamisesta! Siis ihmisen tai asian. Jokseenkin hyvin vahvan suojamuurin omaavana, hieman itsekriittisenä persoonana olen noin 2000 virhettä tehnyt ihmisten kohtaamisien kanssa. Tähän on varmasti monia lauseita. "Ole oma itsesi ja naurat vaan niin kaikki menee hyvin!" Varmaan yleisin noista lauseista. Noh. Ihan paska ohje. Toki ihan toimiva ohje varmaan siinä vaiheessa kun paikallisen kuppilan kanta-asiakasta kokeilee vikitellä jatkoille tai ulkonäön tuoman ihastumisen aiheuttama lukkotilanne on päällä. Olen päättänyt jättää siis kaikki soidint

Väärin on väärin, vaikka kaikki tekisivät niin. Oikein on oikein, vaikka kukaan ei tekisi niin. Tämä buddhalainen lause on itselleni hyvin rakkaaksi tullut tässä ihmisiä opiskellessa ja varsinkin omaa itseäni tutkiessa. Jos ajatellaan vaikka ihmissuhteita. Ihmisillä on jokin tietty kuva päässä, miltä tämä tulevaisuuden jakaja vapahtaja Urho tai Lisbet näyttää, millainen hän olisi ja millainen yhteinen elämä olisi. Esimerkiksi narsistisesta parisuhteesta vapautuneet ihmiset etsivät turvallista ja avointa seuraa. Lauseina mm. "En enää ikinä taivu muiden tahtoon" tai "minulla on nyt oma elämä ja kukaan ei minua enää määrää". Nämä ovat hyviä asioita. Mutta mitä luulet narsistin ajattelevan? Ehket juuri samoin? Ongelma luo toisen ongelman. Toinen on vaikka alkoholistin kanssa ollut. Miksi menette etsimään seuraa sitten baarista? Tässä kohtaa oletettavasti ongelma vaihtaa vaan kohdetta. Asioiden helppouden ja sulkemisen takia oletamme aina kriisistä selvinn

Tänään minulta kysyttiin hyvä kysymys. Eikö pitäisi tuntea kuitenkin vaikka on tasainen mieleltään? Tunteet jos jaetaan osiin. Esimerkiksi: viha, rakkaus, pelko, epätoivo, ilo, yllättyminen, innostuminen, pettyminen Oma pää tunteeni on kyllä ilo. Muut ovat sitten omasta mielestäni naamioita, jotka vaihtuvat vuoronperään. Noh, tunnenko minä? Tunnen toki. Ja varmasti enemmän kuin moni muu. Mikä minusta tekee sitten tasaisen? Kysehän ei ole siitä että tunteet tapetaan täysin. Tunteet pitää ymmärtää ja niitä pitää kuormittaa. Sitten voit hallita niitä. Tunteitten pitää antaa tulla ja mennä, ei kahlia niitä, vaan antaa virrata vapaana. Tämä pätee myös toisten tunteisiin. Jos toinen tulee pahalla päällä ja dissaa sinua, mitä teet silloin? Dissaatko takaisin vai annatko olla? Ajatteles näin. Jos joku tuo sinulle lahjaksi rumimman nuken minkä olet ikinä nähnyt, etkä ota sitä vastaan, kumman se lahja silloin on? Meidän vallitseva tunteemme määrittää hyvin paljon tulevaa. Pelk