vaikeita aikoja.

Jossain kohdassa elämää tulee väistämättä se tunne, että kaikki vaan menee mönkään ja koko maailma tuntuu sotivan sinua vastaan. Onneksi tämä on vaan väliaikaista.

Kuten monesti jo tämän asian julki tuoneena, olen edelleen sitä mieltä että olosuhteet kasvattavat luonnetta. 

Rikin kanssa vedettiin viimeinen aamulenkki tyylillä loppuun. 1.5h käveltiin hissukseen maisemia ihastellen ja hieman vanhus jaksoi leikkiäkkin💪✌️

Kuitenkin sitten yhdestä risteyksestä käännyttiin eläinlääkärin pihaan. Aulassa odotteli jo pari muuta nuorempaa koiraa, heillä kovin kirkas elämänvalo silmissä. Riki kuitenkin istui määrätietoisesti minun vieressä välittämättä mistään muusta kuin minusta. Sitten ensimmäisenä päästiinkin lääkärin luokse. 

Rauhoittavan piikin jälkeen nostin Rikin pöydälle. Siinä hetkessä näin Herran silmistä pienen kiitoksen.

Lähdin pois huoneesta lopetuksen ajaksi. 

Epätietoinen tunne rinnassa kun lääkäri käveli ulos huoneesta ja Riki vaan enää makasi pöydällä. 

Lääkäri kehui Rikiä että miten hyvässä kunnossa kuitenkin koira on ikäisekseen, samalla vaivihkaa antoi minulle maksupäätteen käteen. 

Kävelin pienessä sumussa pihalle ja pidin vaan hihnaa käsissäni. Oikein syvä nielaisu ja 2 tupakkia meni pihassa ennenkuin pääsin liikeelle uudestaan.

Minua voi sanoa ihan syystä hirviöksi, mutta siinä hetkessä olisin polttanut vaikka koko maailman jos vaan olisin voinut istua koirieni kanssa johonkin penkille ja vaan höpötellyt heille. 

Mutta edelleen, olosuhteet kasvattavat luonnetta. Tässä nyt viikon ilman koiria olleena ja sen 1000x hihnat käteen ottaneena, juomakupin täyttäneenä olen hoksannut miten paljon nämä Rakit minulle merkkasivat.

Tuleva koirani tulee saamaan täysin saman koulutuksen ja rakkauden minulta, mitä nämä kaksi minulle opettivat. 

Hyvästi ystävät. Me tapaamme vielä.