Päiväni mörkönä

Eilinen oli todella hankala päivä itselle. Kaikki mahdolliset riivaamiset oli näköjään osunut samalle päivää.

Yksinäisyys, hiljaisuus, lihaskivut. Kaikki.

Nämä on itselle niitä hetkiä, että tarvitsisin apua selvitäkseni päivästä. Mutta vuosi vuodelta näitä tulee vaan vähemmän.
Mutta sananlaskukin sanoo: "tie joka kuljetaan yksin, kasvattaa ihmistä eniten."

Tämä hetki on myös se kun Pahempi versio minusta astuu esiin. Kylmä ja lujatahtoinen versio minusta, joka oikeastaan tarkemmin ajateltuna on kuin jättimäinen suojakilpi ja miekka. Huonona puolena tässä on juurikin se, että suojakilpi ja miekka pysyy pitkään esillä, ehket voisi kuvitella että oma mieli haluaa nyt suojella itseään.

Mutta. Tämä paha saa minut aina menemään eteenpäin. Realisointi siitä asiasta, että minulla ei ole enää yhtään mitään syytä olla täällä suomessa, tulikin taas hyvin todeksi.
Jokin typerä pelko uusista jutuista vaan vetää minua alas, joita en vielä edes ymmärrä. Miksi?

   "Pitkäksi tie aloitetaan yhdellä askeleella"

Voiko tämä Paha minä nyt kokeilla kertoa että nyt on päätösten, ei pelkäämisen aika?
Kyllä nyt on juurikin se hetki että annetaan hieman enemmän valtaa tälle Pahalle ja tehdään se päätös.

Henkinen päätös on nyt hyväksyä tämä tilanne, sulkea kaikki epäoleellinen pois ja kääntää katse kohti tulevaa, ilman häiriötekijöitä. Check!


  "kärsimys ei pidä meistä kiinni, me pidämme                            kärsimyksestä kiinni."
                                  -Buddha-