Mieli on voimakas ase.

Mieli on meidän vahvin aseemme. Mutta mihin sen aseen piippu osoittaa?
Harmikseen voin todeta tämä piippu osoittaa hyvin monesti omaan päähämme. Ja emme edes huomaa sitä.

Kun täällä voi olla ystävällinen tai töykeä, niin monesti me sotkemme ystävällisyyden nöyristelyyn.
Se hetki kun kaverin kanssa päätätte yhteisistä asioista ja myötäilet jokaisessa asiassa, huomaat että elätkin yhtäkkiä muiden elämää. Miksi?

Me osaamme opettaa vauvalle EI sanan hyvin mutta aikuis iällä tämä pitää opettaa uudelleen itselle? Onko tämä jotain riitojen välttelemistä?
Riidat loppuu puhumalla tai toisen hiljenemisellä.
Kaikilla on täällä oikeus tehdä tai olla tekemättä asioita, joutuen siitä pitämään tilinteon hetkeä kenellekkään.
Toki esimerkiksi säännöt vaikkapa parisuhteessa tai kaveruudessa luovat tiettyjä rajoituksia. Mutta perusasia säilyy samana.

Kun myötäilemme asioita tarpeeksi pitkään, se pienen pieni ääni josta olen monesti puhunut. Voimistuu vaan päivä päivältä. Koska oma mieli ei halua aseen piippua tuijottaa, vaan etsii keinon kääntää sen muualle.

Kun räpistelemme muutosta vastaan ensimmäisiä kertoja, se on kaoottista. Toisella osapuolella on myös tämä piippu, mutta se on suunnattu pois päin.

Mutta aseen piiput voisivat osoittaa myös ylöspäin. Ja mielet samaan suuntaan edetä kohti uutta, yhteisymmärryksessä, iloisena ja pieni kihelmöinti vatsassa.

Ei siis pidä sekoittaa ystävällisyyttä nöyristelyyn.

Vaikka olemme ystävällisiä, voimme edelleen kieltäytyä ja tehdä oman pään mukaan asiat. Voimme myös suostua toisen tahtoon. Sillä ei ole väliä mikä lopputulos on, kuhan itse tiedostaa että MINÄ VOIN SANOA EI.

Joskus katsoin kaverin kanssa leijona videon jossa seepra vaan käppäili ohi ja leijona ei tehnyt mitään.
Kaveri naureskeli että tyhmä leijona.

Mutta tässä onkin juju! Kumpi on pahempi eläin?

Leijona joka tappaa vaan pysyäkseen hengissä?

Vai ihminen joka sulkee toisen mielen vankilaan ihan vaan sen takia kun se pystyy tekemään niin?

Miettikääpä sitä😉