Pöytälaatikon vanhoja jorinoita.
Edellisen tekstin innoittamana kaivelinkin arkistojen kätköistä vanhan tekstin joka sopis vähän jatkoksi edelliseen...
Noh, liekkö tuolla niin väliä, kun filosofinen minäni ei istu tiibetin vuoriston korkeimmalla kohdalla, ei lentele kotkat ympärillä ja aasialaisen hehkeän auringonnousun sijasta istunkin volvo l90e pyöräkuormaajassa, on lauantai yö ja tukkikentän valo paistaa silmiin, auringonnousun sijaan.
Mutta uuden kohtaamisesta! Siis ihmisen tai asian.
Jokseenkin hyvin vahvan suojamuurin omaavana, hieman itsekriittisenä persoonana olen noin 2000 virhettä tehnyt ihmisten kohtaamisien kanssa.
Tähän on varmasti monia lauseita. "Ole oma itsesi ja naurat vaan niin kaikki menee hyvin!"
Varmaan yleisin noista lauseista.
Noh. Ihan paska ohje.
Toki ihan toimiva ohje varmaan siinä vaiheessa kun paikallisen kuppilan kanta-asiakasta kokeilee vikitellä jatkoille tai ulkonäön tuoman ihastumisen aiheuttama lukkotilanne on päällä.
Olen päättänyt jättää siis kaikki soidintanssit ja "ompa sulla lumoavat hiukset" tyyliset repliikit unholaan. En oikeen ymmärrä edes mitä hemmettiä olen noilla kokeillut saavuttaa. Kun ikää alkaa tulemaan niin hyvin moni asia ikäänkuin menettää merkityksensä, pettymysten ja epäonnistumisien yhteenlasketulla summalla ja suomalaisella skeptisyydellä varustettu ihminen on aika hankalasti lähestyttävä tapaus.
Vaikka täällä niin moni huutaa tasa-arvoa, tässä asiassa ei ole mitään tasa-arvon hiventäkään.
"Olen vanhanaikainen ja mies tekee kyllä aloitteen"
Aika helppoa kääriä tasa-arvosta ne mukavat jutut vaan?
Oon minäkin vanhanaikainen ja haluan että akka kirnuaa voita kellarin nurkassa päivät pitkät ja pesee pyykkiä öisin..
Jospa sitä tasa-arvoa olisikkin hyvä ruokkia kahden puolin? Siinä vaiheessa kun kaksi ihmistä tutustuu, väistämättä tulee mieleen että mitä minä näytän nyt itsestäni. Ja mitähän tuo nyt ajattelee jos tällaisen sanon?
Onko tämä tasa-arvoa kummallekaan että kaikki mahdolliset asiat kaunistellaan kukilla itsestä ja sitten petytään?
Mutta luulen että kun kaksi ihmistä kohtaa avoimesti, niin se on ohi tunnissa tai sitten 40v. Päästä. Se hetki kun hoksaa toisen olevan samalla vaakalaudalla ja muurit vaan valahtaa alas.
Mutta tätä ei okein pääse käymään jos esittelyvaiheessa olet se elovena-tyttö tai metsuri-Simo.
Itsellä on minun syvällisyys sellainen mitä en halua jokaiselle näyttää. Enkä näytä.
En sillä, että sitä pelkäisin. Mutta minun pitää olla varma, että ihminen antaa minulle jotain takaisin. Olkoot se syvällisyyttä, huumoria tai muuta vastaavaa. Koska oma syvällisyyteni monesti hämmentää ihmisiä. Ja vielä useammin he säikähtävät sitä.
Mutta aina välillä tämä maailma minut yllättää, ja huomaan yhtäkkiä että en ihan ainut hörhö olekkaan täällä. Parhaita fiiliksiä kyllä maailmassa on se kun joku asia oikeasti käy saumattomasti yhteen! Olkoot se mikä tahansa!
Sillon kun sellaista löytää, voi hyvillä mielin kallistaa yövuoron jälkeen pään tyynyyn ja todeta: eiköhän tämä tästä👌
Noh, liekkö tuolla niin väliä, kun filosofinen minäni ei istu tiibetin vuoriston korkeimmalla kohdalla, ei lentele kotkat ympärillä ja aasialaisen hehkeän auringonnousun sijasta istunkin volvo l90e pyöräkuormaajassa, on lauantai yö ja tukkikentän valo paistaa silmiin, auringonnousun sijaan.
Mutta uuden kohtaamisesta! Siis ihmisen tai asian.
Jokseenkin hyvin vahvan suojamuurin omaavana, hieman itsekriittisenä persoonana olen noin 2000 virhettä tehnyt ihmisten kohtaamisien kanssa.
Tähän on varmasti monia lauseita. "Ole oma itsesi ja naurat vaan niin kaikki menee hyvin!"
Varmaan yleisin noista lauseista.
Noh. Ihan paska ohje.
Toki ihan toimiva ohje varmaan siinä vaiheessa kun paikallisen kuppilan kanta-asiakasta kokeilee vikitellä jatkoille tai ulkonäön tuoman ihastumisen aiheuttama lukkotilanne on päällä.
Olen päättänyt jättää siis kaikki soidintanssit ja "ompa sulla lumoavat hiukset" tyyliset repliikit unholaan. En oikeen ymmärrä edes mitä hemmettiä olen noilla kokeillut saavuttaa. Kun ikää alkaa tulemaan niin hyvin moni asia ikäänkuin menettää merkityksensä, pettymysten ja epäonnistumisien yhteenlasketulla summalla ja suomalaisella skeptisyydellä varustettu ihminen on aika hankalasti lähestyttävä tapaus.
Vaikka täällä niin moni huutaa tasa-arvoa, tässä asiassa ei ole mitään tasa-arvon hiventäkään.
"Olen vanhanaikainen ja mies tekee kyllä aloitteen"
Aika helppoa kääriä tasa-arvosta ne mukavat jutut vaan?
Oon minäkin vanhanaikainen ja haluan että akka kirnuaa voita kellarin nurkassa päivät pitkät ja pesee pyykkiä öisin..
Jospa sitä tasa-arvoa olisikkin hyvä ruokkia kahden puolin? Siinä vaiheessa kun kaksi ihmistä tutustuu, väistämättä tulee mieleen että mitä minä näytän nyt itsestäni. Ja mitähän tuo nyt ajattelee jos tällaisen sanon?
Onko tämä tasa-arvoa kummallekaan että kaikki mahdolliset asiat kaunistellaan kukilla itsestä ja sitten petytään?
Mutta luulen että kun kaksi ihmistä kohtaa avoimesti, niin se on ohi tunnissa tai sitten 40v. Päästä. Se hetki kun hoksaa toisen olevan samalla vaakalaudalla ja muurit vaan valahtaa alas.
Mutta tätä ei okein pääse käymään jos esittelyvaiheessa olet se elovena-tyttö tai metsuri-Simo.
Itsellä on minun syvällisyys sellainen mitä en halua jokaiselle näyttää. Enkä näytä.
En sillä, että sitä pelkäisin. Mutta minun pitää olla varma, että ihminen antaa minulle jotain takaisin. Olkoot se syvällisyyttä, huumoria tai muuta vastaavaa. Koska oma syvällisyyteni monesti hämmentää ihmisiä. Ja vielä useammin he säikähtävät sitä.
Mutta aina välillä tämä maailma minut yllättää, ja huomaan yhtäkkiä että en ihan ainut hörhö olekkaan täällä. Parhaita fiiliksiä kyllä maailmassa on se kun joku asia oikeasti käy saumattomasti yhteen! Olkoot se mikä tahansa!
Sillon kun sellaista löytää, voi hyvillä mielin kallistaa yövuoron jälkeen pään tyynyyn ja todeta: eiköhän tämä tästä👌
Kommentit
Lähetä kommentti