Tavoitteita, etenemistä ja iso huikka euforiaa.
Ei enää jännitä sinänsä se että miten tuollaisissa kisoissa menestyy, vaan riittääkö pää pitää itsekuria noin pitkää aikaa😳 no oli miten oli, näillä mennään. Ja tänään vedän ranch sipsejä ja dippiä kaksin käsin ja huomenna taas kunnon rääkki päälle💪
Mutta voi tätä pienen ihmisen innostumista asioista. Kun aina pitäisi niin "aikuismainen" olla joka paikassa. Mutta minä olen sitä mieltä, että jos et voi olla juuri se iloinen ja hökelö, niin ehket Seura on väärä?
On niitä hetkiä maailmassa, kun et oikeasti edes älyä tätä, ennenkuin törmäät tällaiseen. Pakkosuorittaminen ja toisen miellyttäminen on ihan nykyajan trendi. Mutta näissä on se huono puoli kun jossain vaiheessa nämä murtuvat, tavalla tai toisella.
Myöskin kaikissa ihmisoppaissa korostetaan sitä että pitäisi osata "heittäytyä". Pitääkö tällaista osata? En usko että kukaan lähtee siihen noin. Koska me oivallamme sen memestäkin tutun lauseen:
"Elämä on kuin pieru, jos joudut pakottamaan sitä, niin melko varmasti se on paska"
Tällaisen ihmisen kanssa on kuitenkin alkutaival aina vähän outo. Luulen että kummankin sisimmässä sellainen kasvatuksen luoma suojakilpi on välissä, kumpikin sen kilven takana hartaasti miettii että uskallanko nyt raottaa tätä kilpeä?
Mutta sen okei. Ajan kanssa kun mennään niin päivillä ei ole väliä. Ja toisaalta, kilpi on edelleen jostain syystä siihen tullut. Vaikka kaikki hehkuttaa että pitäisi luottaa ihmisiin, ei minusta pidä paikkaansa.
Luottamus ansaitaan, ei sitä voi ostaa.
Ja loppujen lopuksi. Päivä tällaisen ihmisen kanssa vastaa tuhatta päivää normaalissa ihmisen seurassa.
Siis älkää tyytykö siihen mikä on vähän niinkuin okei. Kun asiat voisi olla täysin okei myös😊
"Vaikeakulkuisten polkujen päästä yleensä löytyy kaikista parhaat maisemat".
Kommentit
Lähetä kommentti