Sätkää ja brazil kahvia!

Aikas kaunis aamu taas meneillään ja ehket pieni hankilenkki koirien kanssa tekee terää ja pää saa vähän nollaantua. Mutta jos kuitenkin kupillinen brazil kahvia ja hiemän näpyttelyä puhelimella ensin👌

Mielen päällä tänään on "askhole" tyypit! En tiedä tunnistaako joku tällaisen mutta kyseessä siis sellainen ilmestys, että kysytään ratkaisua ongelmaan ja tehdään päinvastoin.

Noh, tässä universumissa kaikilla on oikeus tehdä kuten haluaa ja haluan kunnioittaa sitä. Mutta miksi minun aikaa haaskataan sillä kysymisellä? Jos olet jo muodostanut mielipiteesi asiaan niin miksi minua tai muita pitää kuormittaa tällä kyseisellä aiheella? Haetko hyväksyntää vai mitä tämä on?

No minä olen ottanut tähän hyvin jyrkän kannan. Olen hiljaa. Ja pysyn hiljaa.
Enkä palaa aiheeseen enää ikinä. 

       "Fool me once, shame on you. Fool me twice,                                     shame on me"

Itselle hyvin rakkaaksi ajatukseksi muodostunut filosofia liittyy juurikin vahvasti tähän "askholeen".  Miksi haaskasta sanoja kerta toisensa jälkeen jos edelliselläkin kerralla keskustelulla ei ollut painoarvoa?

Tai no okei, ainahan pitää antaa mahdollisuus. Voin sitten keskustella uudelleen tästä kunnes huomaatte menetetyn aikani takaisin? 
En tykkää smalltalkista vaikka se niin suosittua nykyään onkin. Minulla on myös omat murheet ja haluan käyttää voimani niihin, enkä pohjattomaan keskusteluun millä ei ole painoarvoa.

"Hei annatko minulle viisautta ja sitten herään viisaana ja kokeneena seuraavana aamuna!"

Näinkö se menee? Vai meniskö se niin että viisauden sijasta joku tarjoaa sinulle perspektiiviä valita tulevaisuudessa toisin. Sitten meidän hauska elämä on siitä hyvä tyyppi että Hän ei ikinä lopeta tarjoamasta uusia mahdollisuuksia!

Mutta se siitä. Toinen kuppia kahvia kädessä ja sanat on hieman hakusessa. Ajatukset pyörii dieetin, treenien ja 4.6 päivämäärän ympärillä. Onneksi 2kk aikaa vielä, mutta jokainen sekunti on nyt käytettävä hyödyksi, joten sopivasti jo aamuvenyttelyt on hoitunut tässä näpyttelyn ohessa. Kuten yleensäkkin, olen yksin näitten treenien kanssa koska näistä on hyvin vaikea puhua oikeastaan kellekkään. Mutta tykkään fiiliksestä. Tämä on se Teemu joka saa asioita aikaan.. 
Kesä vaan päivä päivältä lähestyy, joten tässä joutuu jo lapiosulkeiset aloittamaan takapihalla että saa pohjarusketuksen hommattua! Isoja juttuja! Pyörätiet on auenneet ja ei enää tarvitse 10kg vaateläjää tunkea päällä kun pihalle lähtee. 
Ehket sieltä myös viimehetken joulukilojen karistelijatkin on lähteneet liikkeelle ja ylikireässä softshell takissa ottaneet sen takapihan 16 neliön häkissä asuneen pikinokkaisen pystykorvan mukaan lenkkipolulle! Hyvä puuskuttaa sitten älytöntä kyytiä ja nauttia mukavasta sunnuntai päivästä!

Mutta älkää huoliko, keskiviikkona sitten jo se kaupan pullapitko kädessä talsitaan itsevarman näköisenä kohti kotia, ja mielitietyn kanssa siitä käsivarren vahvuinen siivu kahvin kanssa alas💓
Siitä jatkaen kaksi päivää uurastusta ja perjantai iltana sitten kunnon mättöä kun on viikonloppu! 
Mutta hei! Onneksi on taas sunnuntai lähellä joten voi aloittaa kaiken uudestaan😉

Hyvää kevättä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omia ajatuksia välillä...

Pöytälaatikon vanhoja jorinoita.

2 viikon loppurutistus 🙊